How Forests Think

1. Antropologian on ajateltava ihmisen ulkopuolelle.

Jos jaguaarit edustavat meitä – tavoilla, jotka voivat olla meille elintärkeitä – antropologian ei voi rajoittua pelkästään tutkimaan, miten eri yhteiskuntien ihmiset sattuvat näkemään ne niin.

Ihmiskeskeisyyden ylittäminen. Kohtaamiset ei-inhimillisten olentojen kanssa, kuten jaguaarien, jotka näkevät ihmiset joko saalistajina tai saaliina, pakottavat antropologian laajentamaan näkökulmaansa pelkästään ihmisten maailmankuvien tutkimisesta. Myös muut olennot edustavat maailmaa, ja se, miten ne näkevät meidät, muuttaa asioita. Tämä vaatii antropologiaa, joka pystyy analysoimaan vuorovaikutuksia, joissa näkeminen, edustaminen ja ajattelu eivät ole yksinomaan ihmisten asioita.

Ihmiskäsityksen uudelleenajattelu. Kiinnittämällä huomiota suhteisiin ihmisen ulkopuolisten olentojen kanssa haastamme oletuksemme siitä, mikä määrittelee ihmisen. Tavoitteena ei ole hylätä ihmistä, vaan avata se laajemmalle elämän maailmalle, jossa ihmisen ainutlaatuisuus kietoutuu osaksi laajempaa elämän verkostoa. Tämä edellyttää uusia menetelmiä ja laajempaa antropologista tutkimusotetta.

Etnografian laajentaminen. Perinteinen sosiokulttuurinen antropologia käyttää ihmiskeskeisiä piirteitä, kuten kieltä ja kulttuuria, sekä tutkimuksen välineinä että kohteena. Kun etnografia laajenee ottamaan mukaan ei-inhimilliset olennot, tämä kehämäisyys rikkoutuu, ja paljastuu, miten ihmiset ovat yhteydessä laajempaan elävään maailmaan ja miten tämä yhteys muokkaa ihmisen olemusta.

2. Edustaminen ja ajattelu ulottuvat ihmiskielen ulkopuolelle.

Kaikki elämä on semioottista ja kaikki semioosi on elävää.

Merkkejä symbolien ulkopuolella. Vastoin yleisiä oletuksia edustaminen ei rajoitu tavanomaisiin, kielellisiin tai symbolisiin muotoihin. Ei-inhimilliset elämänmuodot edustavat maailmaa myös ikonisten (näköisyyteen perustuvien) ja indeksikaalisten (korrelaatioon perustuvien) merkkien avulla, joita ihmisetkin jakavat. Nämä ei-symboliset muodot eroavat ominaisuuksiltaan symbolisesta kielestä.

Elämä on semioottista. Se, mikä erottaa elämän elottomasta aineesta, on se, että elämänmuodot edustavat maailmaa, ja nämä edustukset ovat olennainen osa niiden olemusta. Jaamme ei-inhimillisten olentojen kanssa sen, että elämme ja toimimme merkkien kautta, käyttäen niitä "keppinä" edustamaan maailman osia, mikä puolestaan muodostaa olemuksemme.

Kielen paikallistaminen. Sosiaaliteoriassa edustaminen usein sekoitetaan kieleen, oletetaan, että kaikki edustaminen toimii ihmiskielen tavoin (tavanomainen, järjestelmällinen, mielivaltainen). Kun tunnistamme, että merkkejä on olemassa ja ne toimivat ihmisen ulkopuolella, ja että ei-inhimillinen semioosi ei ole kontekstisidonnaista samalla tavalla, meidän on paikallistettava kieli ja uudelleenarvioitava oletuksemme kontekstista ja todellisuudesta.

3. Elämä itsessään on semioottista: kaikki elävät olennot ajattelevat.

Missä tahansa on ”eläviä ajatuksia”, siellä on myös ”minuus”.

Elämä ajattelee. Koska elämä on perusluonteeltaan semioottista – merkkiprosessien tuote – elämä ja ajattelu ovat syvästi kietoutuneita toisiinsa. Kaikki elävät olennot, bakteereista kasveihin ja eläimiin, edustavat maailmaa jollain tavalla, ja tämä kyky on eräänlaista ajattelua, vaikkei välttämättä tietoista tai symbolista.

Minuus semioottisena keskuksena. ”Minuus” on perustavimmillaan semioosin tuote – paikka, jossa merkit edustavat maailmaa jollekin, joka syntyy tämän prosessin kautta. Tämä tarkoittaa, että ”me” emme ole ainoa minuusmuoto; maailma on elävä, täynnä merkityksen ja tarkoituksen syntyviä keskuksia, jotka eivät ole pelkästään ihmisten luomia.

Lumottu maailma. Merkitykset (keino-päämääräsuhteet, merkitys, tarkoitus) eivät ole pelkästään ihmisten asettamia, vaan elävän maailman perusominaisuuksia. Tämä luontainen elinvoima ja merkityksenluontikyky ei-inhimillisissä elämänmuodoissa on se, mitä tarkoitetaan maailman ”lumotuksi” kutsumisella.

4. Maailma on minuuksien ekologia.

Maailma on siten ”elävä”.

Vuorovaikuttavat minuudet. Trooppinen metsä on monimutkainen verkosto vuorovaikuttavia ja toisiaan muokkaavia olentoja, jotka kaikki ovat semioottisia minuuksia omine näkökulmineen. Tämä tiheä elävien ajatusten verkosto muodostaa ”minuuksien ekologian”, jossa eri olentojen edustamisen ja edustettavana olemisen tavat määrittävät elämän kuvioita.

Ihmisen sosiaalisuuden ylittäminen. Ihmisen sosiaalisuus kietoutuu tähän laajempaan ekologiaan. Runo-metson vuorovaikutukset metsän eläinten, henkien ja jopa historiallisten hahmojen, kuten siirtolaisten, kanssa ovat osa tätä yhtä ekologiaa. Tämän ymmärtäminen vaatii siirtymistä pois ihmiskeskeisestä sosiaalisen tai kulttuurisen analyysin näkökulmasta.

Monilajiset suhteet. Elämän erityiset muodot, kuten kasvien jakautuminen eri maaperille, muotoutuvat erilaisten semioottisten minuuksien (esim. kasvit, kasvinsyöjät, saalistajat) vuorovaikutuksesta. Tämä osoittaa, miten maailman kuviot syntyvät minuuksien ekologian suhteiden dynamiikasta, vahvistaen eroja ja luoden uusia lajeja.

5. Ei-inhimillinen ajattelu hyväksyy sekaannuksen ja epäselvyyden.

Ajattelu on erojen unohtamista.

Tuottava sekaannus. Ei-inhimillinen ajattelu, toisin kuin ihmisen symbolinen ajattelu, joka usein korostaa selkeitä eroja, voi toimia sekaannuksen ja epäselvyyden kautta. Esimerkiksi punkit, jotka eivät erottele nisäkäslajeja, tai kävelysauvat, jotka sulautuvat oksiin, osoittavat, miten erojen huomaamatta jättäminen voi olla voimakas, muotoja luova prosessi.

Lajit syntyvät sekaannuksesta. Yleiset kategoriat, kuten biologiset ”lajit” tai luokat, voivat syntyä maailmassa ei pelkästään ihmisten luokittelun kautta, vaan myös olentojen suhteiden kautta, joissa erot eivät ole selkeitä. Tämä haastaa ajatuksen, että ero on ainoa suhteen ja luokittelun perusta.

Elämän riippuvuus unohtamisesta. Ajatusten ja minuuksien elämä perustuu rajoitettuun ”unohtamiseen” tai välinpitämättömyyteen tiettyjä eroja kohtaan. Tämä ei-intuitiivinen piirre ei-inhimillisessä ajattelussa on keskeinen siinä, miten elävät ajatukset liittyvät toisiinsa ja miten minuudet syntyvät ja säilyvät.

6. Ihmiskieli syntyy elämän semioosin sisällä, mutta ei ole siitä erillinen.

Symbolinen viittaus, joka tekee ihmisistä ainutlaatuisia, on syntyvä dynaaminen ilmiö, joka on kytköksissä laajempaan elämän semioosiin, josta se kumpuaa ja johon se perustuu.

Sisäkkäinen syntyminen. Ihmisen symbolinen ajattelu, vaikka on ainutlaatuista, ei ole radikaalisti erillään kaikilta elämiltä jaettavasta ikonisen ja indeksikaalisen semioosin kentästä. Symbolinen viittaus on syntyvä dynaaminen ilmiö, joka nousee monimutkaisista indeksikaalisista suhteista, jotka puolestaan nousevat ikonisten suhteiden pohjalta. Tämä luo hierarkian, jossa symbolit riippuvat indekseistä ja indeksit ikoneista, mutta ei toisin päin.

Jatkuvuus uuden keskellä. Kuten pyörre, joka syntyy virtaavasta vedestä, symbolisella ajattelulla on uusia ominaisuuksia (esim. irtautuminen välittömistä viitteistä, kyky abstraktioon), mutta se pysyy jatkuvana ja riippuvaisena perustavanlaatuisista semioottisista ja fyysisistä prosesseista, joista se syntyy. Tämä selittää, miten ihmisen ajattelu voi olla sekä erillistä että yhteydessä maailmaan.

Dualismin ylittäminen. Symbolisen viittauksen ymmärtäminen syntyvänä ilmiönä auttaa voittamaan kartesiolaisen dualismin, joka erottaa ihmisen mielen/kulttuurin ei-inhimillisestä aineesta/luonnosta. Se osoittaa, miten ihmisen ajattelu, kieli ja kulttuuri ovat osa laajempaa semioottista kenttää, jolloin voimme tunnistaa niiden ainutlaatuisuuden ilman, että irrotamme ne muusta maailmasta.

7. Lajienvälinen viestintä paljastaa hierarkioita ja valtaa.

Koirien ja ihmisten välinen valtasuhde, joka ilmenee tässä viestintäyrityksessä, on verrattavissa ihmisten ja eläinten henkivallan mestareiden väliseen suhteeseen.

Viestintä lajien välillä. Ávilan ihmiset pyrkivät kommunikoimaan ei-inhimillisten minuuksien (kuten koirien ja henkien) kanssa käyttämällä strategioita, jotka ylittävät lajien rajat. Tämä edellyttää toisen tunnistamista minuudeksi ("Sinä") samalla kun säilytetään etäisyys oman minuuden säilyttämiseksi ("Se").

Lajienväliset pidgin-kielet. Lajienvälinen viestintä sisältää usein yksinkertaistettuja, hybridimuotoja, kuten koirille suunnatut ”koirankäskyt”. Nämä ”lajienväliset pidgin-kielet” yhdistävät ihmiskielisiä elementtejä ei-inhimillisiin viestintämuotoihin (kuten haukkumiseen tai indeksikaalisiin tekoihin), heijastaen lajienvälisen ymmärryksen rajoja ja mahdollisuuksia.

Ymmärryksen hierarkiat. Viestintä paljastaa minuuksien ekologian sisäisiä hierarkioita. ”Korkeammat” olennot (henget, ihmiset suhteessa koiriin) ymmärtävät helpommin ”alemmat”, kun taas alempien olentojen on käytettävä erityisiä keinoja (kuten hallusinogeeneja, unia) päästäkseen korkeampien näkökulmaan. Nämä semioottiset hierarkiat kietoutuvat sosiaalisiin ja kolonialistisiin valtasuhteisiin.

8. Muoto: eloton todellisuus muokkaa elämän kuvioita.

Muoto on juuri tällainen näkymätön ilmiö.

Elämän ulkopuoliset kuviot. Elävän semioosin lisäksi maailmassa on elottomia kuvioita tai ”muotoja”, kuten jokien jakautuminen tai pyörteiden muoto. Nämä muodot ovat syntyviä, mahdollisuuksia rajoittavia ilmiöitä, joilla on ominaisuuksia, jotka eroavat aineesta tai energiasta.

Muodon vaivaton vaikuttavuus. Muoto leviää itseään toistamalla ja redundanssin kautta, usein ”vaivattomasti”, eroten syy-seuraussuhteista. Esimerkkeinä kävelysauvat, jotka sulautuvat oksiin, tai jokiverkostot, jotka muovaavat maisemaa. Tämä vaikuttavuuden muoto on keskeinen siinä, miten elävät olennot hyödyntävät resursseja ja navigoivat ympäristössään.

Muodon hyödyntäminen. Sekä ihmiset että ei-inhimilliset olennot hyödyntävät näitä muotoja. Amazonin kumitalous hyödynsi jokiverkostojen ja kumipuiden jakautumisen muodollista samankaltaisuutta. Metsästäjät tunnistavat ja käyttävät eläinten kokoontumisalueiden tilallisia kuvioita. Tämä osoittaa, miten muoto, vaikka ei ole elävä, on keskeinen elämän ja ajattelun dynamiikassa.

9. ”Liian inhimillinen” kietoutuu ei-inhimillisiin elämiin.

Henkivallan mestarien maailma päällystää maisemaan etnisiä, esihispaanisia, kolonialistisia ja jälkikolonialistisia hierarkioita, koska kaikki nämä yhteiskunnalliset järjestelmät ovat alttiita samanlaisille rajoituksille siitä, miten tiettyjä biotisia resursseja voidaan liikutella tilassa.

Moraali ja valta. Vaikka arvo on elämän sisäinen ominaisuus, moraali on erityisesti ihmisen piirre, joka syntyy symbolisen ajattelun myötä. Ihmisen moraaliset maailmat ja valtasuhteet (”liian inhimillinen”) ovat kuitenkin syvästi kietoutuneita ei-inhimillisiin elämiin, vaikuttaen niiden kukoistukseen ja muokaten minuuksien ekologiaa.

Kolonialistiset perinnöt. Metsän henkivallan mestarien maailma, jossa eläimiä pidetään voimakkaiden henkilöiden omistamina kotieläiminä, päällystää maisemaan historiallisia hierarkioita (esihispaanisia, kolonialistisia, jälkikolonialistisia). Tämä maailma heijastaa, miten ihmisen valtarakenteet juurtuvat ja muokkaavat laajempaa ekologiaa.

Kietoutuneet hierarkiat. Lajienvälisten suhteiden hierarkiat (esim. ihminen/koira, ihminen/henki) eivät ole pelkästään biologisia tai kulttuurisia, vaan syntyvät muodollisten semioottisten ominaisuuksien ja historiallisten sekä poliittisten kontekstien kietoutumisesta. Tämä osoittaa, miten ”liian inhimillinen” on kudottu laajemman elävän maailman kudokseen.

10. Elävä tulevaisuus on kuolleiden painolastin kummittelema.

Mestareiden maailma on kuin kieli.

Oleminen tulevaisuudessa. Elämä on ”olemista tulevaisuudessa” – kykyä antaa tulevaisuuden vaikuttaa nykyhetkeen merkkien välityksellä. Minuudet ovat merkintulkinnan keskuksia, jotka jatkuvasti luovat tulevaisuuden mahdollisuuksia, jotka muokkaavat niiden nykyistä olemusta. Tämä on elämän ainutlaatuinen kausaalinen muoto.

Poissaolon paino. Elämän jatkuvuus liittyy läheisesti siihen, mitä se ei ole – poissa oleviin sukulinjoihin, kuolleisiin, toteutumattomiin mahdollisuuksiin. Nämä perusluonteiset poissaolot jättävät jälkiä, ”mittaamattoman painon”, joka muokkaa elävää nykyisyyttä ja potentiaalista tulevaisuutta.

Kummittelevat tulevaisuudet. Mestareiden henkimaailma vahvistaa tätä elävän tulevaisuuden logiikkaa. Se on virtuaalinen, syntyvä todellisuus syvällä metsässä, jossa asuvat menneisyyden haamut (kuolleet esi-isät, historialliset hahmot, hylätyt esineet) ja metsän semioosin luomat potentiaaliset tulevaisuudet. Tämä maailma on sekä tuote että vaikuttaja elävälle.

11. Henget ja tuonpuoleinen ovat elämän ylittäviä syntyviä todellisuuksia.

”Yliluonto”, jatkaa Viveiros de Castro, ”on Toisen subjektin muoto”.

Luonnon ja kulttuurin tuolla puolen. Mestareiden henkimaailma on syntyvä todellisuus, jota ei voi pelkistää luonnoksi tai kulttuuriksi. Se syntyy ihmisten erityisistä tavoista olla vuorovaikutuksessa metsän ei-inhimillisen semioosin kanssa, luoden ”yliluonnollisen” alueen omine ominaisuuksineen.

Yleiset ovat todellisia. Henget, kuten muut muodot ja yleiset kategoriat, ovat todellisia. Niiden todellisuus ei ole olem

Viimeksi päivitetty: May 10, 2025